SKA:n peli harjoiteltu Pajulahdessa
Julkaistu: 24.08.2019 00.00

SKA:n peli harjoiteltu Pajulahdessa

Harjoitusottelusarjaa jatkettiin perjantai-iltana Pajulahdessa. Vastassa leirityksessä Suomessa harjoitellut Pietarin SKA. Ottelu palveli loistavasti tarkoitustaan, sillä nopeajalkainen SKA piti Pelsu-puolustusta ahtaalla koko 60 minuuttia. Pojat pelasivat kuitenkin ennakkoluulottomasti ja pitivät ottelun lukemat tasoissa kaksi erää, vaikka SKA olikin hallitsevampi osapuoli. Aatu Sarikka oli kuitenkin Pelsu maalilla hyvässä torjuntavireessä ja piti 47 torjunnallaan joukkueen pelissä koko ottelun ajan. Ottelu oli yllättävän siisti, eikä myllyjä juurikaan nähty. Joukkueiden jäähytkin menivät 12/14 min. Ottelu ratkesi oikeastaan vasta pari minuuttia ennen loppua, jolloin SKA iski ratkaisun Pelsun yrittäessä tasoitusta ilman maalivahtia, eli sitäkin erikoistilannetta on joukkue nyt päässyt treenaamaan. harjoitusottelusarja päätetään viikon päästä kotipelillä SOLlilla Kiekko-Vantaata vastaan, joten kaikki silloin paikalle kannustamaan pojat voittoon. SM-sarja starttaa kotiottelulla 6. pvä HPKta vastaan

Seuran uusimmat

Junior-Pelicans ry

Svinhufvudinkatu 29, 15110 Lahti

044 255 1975 toimisto@juniorpelicans.fi

Toimisto avoinna ma-pe klo 9-15