Pelicans Naiset sarjapaikka peruttu
Julkaistu: 16.09.2018 00.00

Pelicans Naiset sarjapaikka peruttu

Naisten Mestis -karsinnat piti alkaa kuluvana viikonloppuna. Mukaan oli ilmoittautunut parin vuoden tauon jälkeen myös joukkue Päijät-Hämeestä. Valitettavasti joukkuetta ei kuitenkaan saatu jalkeille ja sarjapaikka jouduttiin perumaan.

Kahden vuoden tauon jälkeen Pelicans Naiset joukkueen toiminta saatiin käyntiin elokuussa. Aloitimme harjoitusvuorot ja pelasimme kolme harjoitusottelua. Saimme yhteistyön käynnistetyksi myös muutaman sponsorin kanssa. Mestiksen karsinta alkoi 15.9. mutta Pelicans Naiset joukkue joutuu jättämään sarjapaikkansa. Hyvästä alusta huolimatta toiminta kangertelee, pelaajia ei ole vielä riittävästi, jotta voitaisiin pelata sarjaa, kertoi joukkueenjohtaja Sirpa Tiilikainen.

Harjoitukset kuitenkin jatkuvat Hollolan hallissa keskiviikkoisin. Rakennamme toimintaa kevätkautta ja seuraavia sarjakausia silmälläpitäen. Lisää pelaajia mahtuu mukaan!

Seuran uusimmat

Junior-Pelicans ry

Svinhufvudinkatu 29, 15110 Lahti

044 255 1975 toimisto@juniorpelicans.fi

Toimisto avoinna ma-pe klo 9-15