Voitto Saipasta jatkoajalla
Julkaistu: 03.10.2018 00.00

Voitto Saipasta jatkoajalla

Voittokantaan palattiin tiukan väännön jälkeen kotiottelussa Saipaa vastaan lukemin 6-5 ja. Ottelu oli vaiherikas ja Saipan avausosuman jälkeen saatiin peli tahdolla ja taidolla tasoihin ja sen jälkeen etumatkaa Saipalle ei enää annettu. Parhaimmillaan kolmannessa erässä johdettiin jo kahteen otteeseen kahdella maalilla lukemin 4-2 ja 5-3 vielä reilut neljä minuuttia ennen loppua. Erän viimeisillä minuuteilla Saipa otti maalivahdin pois ja kavensi ylivoimalla ja ilman maalivahtia ensin lukemiksi 4-5 ja heti perään kuudella viittä vastaan tasoituksen 5-5.

Jatkoajalla Pelicansin Brad Lambert pääsi yksin läpi ja sinetöi 6-5 jatkoaika voiton. Bradilta kelpo suoritus vaikka taukoa peleistä loukkaantumisten takia oli 10 kuukautta.

Ottelussa koettiin meidän kannalta myös paha takaisku kun joukkueen työmyyrä Totti Laakso loukkaantui selästä taklaamiselta haiskahtavassa tilanteessa. Vastustaja selvisi tilanteesta kuitenkin ilman jäähyjä. Koko joukkue toivoo Totille tsemppiä ja pikaista toipumista.

Pelit jatkuvat viikonloppuna Itä-Suomen kiertueella. Lauantaina Joensuussa Jokipojat ja sunnuntaina Kuopiossa Kalpa.

Ottelun tilastoihin pääset tästä: http://www.tilastopalvelu.fi/ih/gamereport/report/...

Seuran uusimmat

Junior-Pelicans ry

Svinhufvudinkatu 29, 15110 Lahti

044 255 1975 toimisto@juniorpelicans.fi

Toimisto avoinna ma-pe klo 9-15