SJL: Jääkiekkojunioreille 989 500 euroa tukea jääkiekkoharrastuksen kustannuksiin
Julkaistu: 15.05.2020 00.00

SJL: Jääkiekkojunioreille 989 500 euroa tukea jääkiekkoharrastuksen kustannuksiin

Peräti 964 ensi kauden U13–U18-ikäluokkien (ent. D, C ja B) jääkiekkojunioria saa syksyllä taloudellista tukea jääkiekkoharrastuksensa kustannuksiin. Tukisumma vaihtelee kausimaksujen tapaan ikäluokittain 700 eurosta 1 300 euroon per tukea saanut pelaaja. Yhteensä tukea maksetaan 989 500 euroa.

Pelicansin pelaajista tukea sai 27 pelaajaa, tukisumman ollessa yhteensä 24 400 euroa. Kaikille seuran kautta tukea hakeneille on päätökset ilmoitettu henkilökohtaisesti.

– Hienoa, että saamamme lahjoitukset tuovat kaivattua apua näinkin usealle juniorikiekkoilijalle. Monelle tuki mahdollistaa jääkiekkoharrastuksen jatkumisen, etenkin näin taloudellisesti epävakaina aikoina, Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummela kiittää lahjoittajia ja yhteistyökumppaneita, joiden ansiosta tuen jakaminen nykyisellä mittakaavalla on mahdollista.

Kevään 2020 tukihaun yhteydessä Jääkiekkoliitto sai tukihakemuksia 1 179 juniorilta 122 eri seurasta ympäri maan. Hakijoiden määrä pysyi viime vuoden tasolla.

- Voimme vain spekuloida, kuinka paljon suurempi hakijoiden määrä olisi koronaviruksen talousvaikutusten mittakaavan kirkastuttua ollut, jos haku olisi tapahtunut myöhemmin keväällä, Nummela pohdiskelee maaliskuun lopussa päättyneen hakuajan vaikutusta tukea hakeneiden kokonaismäärään.

Tukea tällä kertaa ilman jääneitä pelaajia ja niitä, joilla mahdollinen taloudellisen tuen tarve ilmenee vasta myöhemmin, Nummela kehottaa olemaan yhteydessä omaan seuraan tai kuntaan mahdollisten paikallisten tukijärjestelmien selvittämiseksi. Aikaisempina vuosina tukea on voinut vuoden lopussa hakea myös Pelaajayhdistyksen kautta, lisäksi monilla muilla järjestöillä on omat tukiprosessinsa.

Jääkiekkoliiton seuraava tukikierros on edessä syksyllä, tuolloin tukea voivat hakea U9-U12-ikäluokkien pelaajat. Vanhempien junioreiden seuraava tukihaku on maaliskuussa 2021.

Näin Jääkiekkoliiton tukiprosessi toimii
Suomen Jääkiekkoliitto on keväästä 2011 alkaen tukenut vähävaraisten perheiden kiekkojunioreiden jääkiekkoharrastamista yhteensä 5 615 690 eurolla.

Varat ovat peräisin yksityisiltä lahjoittajilta, yhteistyökumppaneilta, MM-kisojen voittovaroista ja erilaisista hyväntekeväisyyskampanjoista.

Perheen taloudellisen tilanteen lisäksi kriteereinä tukien saamiselle ovat mm. pelaajan motivaatio ja seuran toimenpiteet vähävaraisten tukemiseksi, harrastajamäärän lisäämiseksi, harrastusmaksujen kurissa pitämiseksi ja ko. ikäluokkien valmentajien kouluttamiseksi.

Tukiprosessi pyörii seurojen kautta: seurat informoivat tukiprosessista oman seuransa pelaajia ja täyttävät ja lähettävät Jääkiekkoliiton ohjeiden mukaan pelaajiensa hakemukset. Myönteisen tukipäätöksen saaneiden pelaajien tuet maksetaan seuran tilille, josta ne kohdistetaan ko. pelaajan kausimaksuihin.

Lue lisää Jääkiekkoliiton vähävaraisten perheiden tukiprosesseista - leijonat.fi

Junior-Pelicans ry

Svinhufvudinkatu 29, 15110 Lahti

044 255 1975 toimisto@juniorpelicans.fi

Toimisto avoinna ma-pe klo 9-15