Julkaistu: 26.07.2020 00.00

Kiekkokoulu Vääksy 2020 - 2021

KIEKKOKOULUN TOIMINTA VÄÄKSY
(jäävuorot syyskaudella ti 15.9.2020 - ti 22.12.2020)

Tämä on ensimmäinen askel JuniorPelicansin pelaajapolulla Vääksyssä. Kiekkokoulussa tutustutaan jäähän, opetellaan kaatumaan ja nousemaan ylös sekä luistelemaan erilaisten pelien ja leikkien kautta. Kun luistimilla on opittu pysymään pystyssä tutustutaan hieman myös peliin nimeltä jääkiekko ja otetaan mailat sekä kiekot mukaan.

Lapset jaetaan tarvittaessa kahteen eri ryhmään taitotasojen mukaan. Toisessa ryhmässä on edistyneemmät ja toisessa aloittelevat. Aloittelevien ryhmään voi tulla myös vanhemmat mukaan jäälle. Taitojen kehittyessä on mahdollista siirtyä edistyneempien ryhmään.

Vääksyn ryhmät käyvät kaksi kertaa viikossa jäällä. Tiistaisin on kiekkokoulu, jossa opetellaan luistelua ja lajitaitoja erilaisten pelien, kisojen ja leikkien kautta. Torstaisin on pelijää, jossa keskitytään pelaamaan. Torstain vuorolla aloittelevien ryhmä voi tulla jäälle vanhempien kanssa hiomaan tiistaisin opeteltuja taitoja. Tälle ryhmälle on varattu kaukalon toinen pääty käyttöön ja toisessa päädyssä edistyneempien ryhmä pelaa erilaisia jääkiekon pelimuotoja.

Jäävuorot tiistaisin klo 17:00 - 17:50 ja torstaisin 17:00 - 17:50 (pelijää)
Ilmoittaudu tästä

Junior-Pelicans ry

Svinhufvudinkatu 29, 15110 Lahti

044 255 1975 toimisto@juniorpelicans.fi

Toimisto avoinna ma-pe klo 9-15