JuniorPelicansille OKM seuratukea
Julkaistu: 06.05.2021 15.51

JuniorPelicansille OKM seuratukea

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt liikunta- ja urheiluseuroille lähes 4,5 miljoonaa euroa seuratoiminnan kehittämistukea. Seuratuen avulla lisätään lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia sekä tuetaan paikallisen seuratoiminnan elinvoimaisuutta.

Seuratukea myönnettiin yhteensä 408 hankkeelle. Niistä uusia hankkeita on 284 ja jatkoa aiemmalle hankkeelle on 124. Avustukset kohdistuvat 109 eri kuntaan. Seurojen yhteishankkeita on 43. Avustusta saavissa hankkeissa on esillä suomalaisen seuratoiminnan laaja kirjo ja moninaisuus.

JuniorPelicans sai tukea 18 000 € Nuorten seurapolku -hankkeeseen, jonka keskeisimmät tavoitteet on saada nuorista, 15-20 -vuotiaista tytöistä ja pojista, uusia toimijoita mukaan seuraan valmentajiksi, ohjaajiksi, tuomareiksi ja seuratoimijoiksi:

  • Valmennusoppia ja -kokeilua jo peliuran aikana – oppia urheilemiseen
  • Lisätä nuorten määrää seurassa ja ehkäistä Drop out ilmiön seurauksia
  • Saada nuoret aktiivisiksi osallistujiksi seuratoimintaan
  • Tarjota nuorille mahdollisuus vaikuttaa seuran toimintaan ja päätöksentekoon
  • Tarjota nuorille mielekästä toimintaa seuratyön kautta
  • Tarjota nuorille ryhmiä, joissa on mielekästä toimia ja toteuttaa itseään yhdessä kavereiden kanssa
  • Ehkäistä nuorten syrjäytymistä
  • Vapaaehtoistoiminnan ja yhteisöllisyyden kehittäminen seurassa
  • Luodaan toimintamalli, jota myös muut jääkiekkoseurat, muut lajit ja Jääkiekkoliitto voivat hyödyntää.

Junior-Pelicans ry

Svinhufvudinkatu 29, 15110 Lahti

044 255 1975 toimisto@juniorpelicans.fi

Toimisto avoinna ma-pe klo 9-15