Pelicans B2 telineissä - Ässät vahvempi lukemin 0-5
Ensimmäinen erä alkoi kovatempoisella vauhdilla. Ässien Halme otti heti pelin alkuun jäähyn ja Pelicans pyöritti peliä hyvin, mutta ei saanut osumaa aikaiseksi. Pelicans oli vajaalla miehistöllä ottelussa mukana ja pelasi kolmella hyökkäysketjulla. Pelicans pystyi pelaamaan ensimmäisen erän jäähyittä ja se teki hyvää joukkueelle, sillä vajaalla miehistöllä jäähyjen otto olisi tuonut useille pelaajille lisäkuormaa. Molemmilla joukkueilla oli paikkoja maaleihin, mutta Porin Ässät oli erässä vahvempi ja aloitti maalinteon ajassa 11:24. Osuma jäi erän ainoaksi.
Toisessa erässä pelinkulku muuttui täysin: ottelun tahti hidastui kovalla temmolla eikä pussinokat saanut oikein aikaiseksi mitään tilanteita. Ajassa 29:10 Ässät ottivat lisäjohtoa ja tekivät toisen maalinsa Pelicansin alivoiman jälkeen. Pari minuuttia Ässien maalin jälkeen Ässät pääsivät läpiajoon ja Pelicansin kovanaama Jere Kääriäinen yritti kaikkensa ettei Ässät tekisi kolmatta maalia, jolloin hän heittäytyi kovaa ja veti Ässä-pelaajalta jalat alta. Kello pysähtyi aikaan 31:50, jolloin Ässille tuomittiin rangaistuslaukaus, mutta Pelicansin onneksi maalivahti Aleksi Kortesaari torjui vahvoilla otteilla Samuli Aaltosen harhautuksen. Minuutti rangaistuslaukauksen jälkeen Ässien Takala lisäsi johtoa jo 0-3 lukemiin. Eikä tämä vielä riittänyt Ässille, sillä Ässien Kuparinen painoi ylivoimalla maalin lukemiin 0-4 Santeri Pyyhtiän ollessa jäähypenkillä.
Kolmanteen erään lähdettiin Pelicansin 0-4 tappioasemassa. Pelicansin tavoite oli pitää oma maali puhtaana viimeisessä erässä ja lähteä pelaamaan omilla vahvuuksilla. Pelin tempo hävisi täysin eikä pussinokat saaneet otetta pelistä. Ässät lisäsivät loppulukemaksi 0-5 ylivoimalla, kun Leevi ’’Leka’’ Juselius istui kärsimässä kampitusjäähyään. Ottelu päättyi 0-5 eikä ottelusta jäänyt kerrottavaa tuleville lapsille.