Jokerit otti pistepotin lauantaina SOL-Areenalla selvin 1-6 luvuin.
Ensimmäisessä erässä Pelicans pysyi hyvin kovassa tempossa mukana, kunnes ajassa 13.54 Jokerit teki ylivoimalla avausmaalin.
Tämä lamautti kotijoukkueen ja Jokerit teki erän lopussa kaksi lisämaalia.
Toisessa erässä Jokerit jatkoi vahvaa hallintaa ja erän alussa Pelicansin maalissa aloittanut, pelin soturiksi valittu Aleksi Tuuli joutui tekemään hartiavoimin töitä. Torjuntoja kertyi 25, mutta kiekko löytyi verkosta kolme kertaa. Tilanne oli erän lopuksi ratkaisevasti 0-6.
Kolmannessa erässä kotijoukkue paransi otteitaan ja pääsi paremmin peliin mukaan. Tähän oli osasyynä myös Jokereiden jäähysuma. Jokerit otti viisi jäähyä kolmannessa erässä. Erän lopussa Matias Leinonen (1+0) teki Pelicansin ainoan maalin Kasperi Hakkaraisen (0+1) syötöstä. Pelicans voitti kolmannen erän, joskin se oli laiha lohtu reilusti hävitystä pelistä.
Valmentaja Antti Niiranen analysoi mietteliäänä peliä
-Pelin alku ja loppu olivat meiltä hyviä. Tällä hetkellä pelimme kuitenkin ailahtelee liikaa erien välillä. Toinen erä oli meiltä luvalla sanoen heikko. Aleksi Tuulen, Toni Ahosen ja Pyry Paakin esimerkin johdolla saimme pelijuonesta taas kiinni. Kolmannessa erässä oltaisi ansaittu ainakin yksi maali enemmän.
12' | Jäähy: 2 min | Ollikainen Tuomas |
24' | Jäähy: 2 min | Leinonen Matias |
27' | Jäähy: 2 min | Peltonen Atte |
36' | Jäähy: 2 min | Yli-Heikkilä Aaro |
56' | Maali | Leinonen Matias |
56' | Maalisyöttö | Hakkarainen Kasperi |