Kaikkien aikojen lahtelaisjääkiekkoilijoihin lukeutuva Marko Jantunen ja hänen isänsä Eero aateloitiin Lahti-kiekon Hall of Fameen 21.1.2017. He ovat kunniagallerian jäsenet numero 18 ja 19.
Marko on Kiekkoreippaan kasvatti ja pelasi ammattilaisena lähes 20 vuotta, saavuttaen muun muassa Ruotsin mestaruuden, kaksi SM-hopeaa ja kerran SM-liigan maalikuninkuuden.
Eero Jantunen on ollut isossa roolissa lahtelaisen jääkiekkoilun historiassa. Hän oli yksi keskeisimmistä henkilöistä vaikuttamassa siihen, että Kiekkoreipas ja samalla ensimmäinen pelkästään jääkiekkoon keskittyvä seura sai Lahdessa alkunsa. Lisäksi hän on ollut tärkeänä puuhamiehenä käytännössä jokaisen Lahden alueella sijaitsevan jäähallin toteutumisessa. Hänet palkittiin Suomen Jääkiekkoliiton kultaisella ansiomerkillä 1991.
Kiekkoreipas onnittelee Markoa ja Eeroa!
01.11.2016 00.00 | JuniorPelicans |